Blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen!

Hei!

Mukavaa, että vielä piipahdit täällä vanhasta muistista. Passin ja riippumaton löydät kuitenkin nykyään täältä. Vanhan koulukunnan surffarit voivat kirjoittaa urlikenttään passijariippumatto.com

Toivottavasti uusi ulkoasu toimii! Jatketaan sen parissa ainakin toistaiseksi. :)

Kun reissu ei menekään suunnitelmien mukaan

Olen kuullut paljon tarinoita briteistä ja lumesta. Tämänkertainen kuitenkin ylitti kaikki odotukseni kansakunnan kyvyttömyydestä toimia muulloin kuin kesällä. Hyvä ystäväni Anne asuu Edinburghissa muutaman kuukauden, joten tottakai halusin päästä näkemään häntä ja Edinburghia nyt kun tällainen tilaisuus on tarjolla. Reissu ei kuitenkaan mennyt ollenkaan suunnitelmieni mukaan ja jälkeenpäin minulla jäi hyvin ristiriitainen olo siitä, oliko se nyt lopulta hyvä vai huono asia.

Reissu oli poikkeuksellinen senkin puolesta, että tällä kertaa minulla oli töistä vapaata vain muutamalla päivällä pidennetty viikonloppu. Ajattelin sen olevan lähtökohtaisesti melko lyhyt aika, mutta kuitenkin ihan riittävästi, että saan peruskuvan Edinburghista ja nähdä ystävääni pitkästä aikaa. Yleensä kuitenkin olen pitänyt yhtä kuukautta ihanteellisen pituisena reissuna; silloin ehtii oikeasti nähdä ja kokea jotain ja uutuudenviehätys pysyy yllä koko matkan ajan.

Ilmasto päätti kuitenkin näyttää ihmiskunnalle, mitä mieltä se on maapallolla aiheuttamistamme muutoksista ja lykkäsi Siperian kylmät ilmat Euroopan ylle juuri silloin kun olin menossa Edinburghiin. Nauroin kun kuulin, että Skotlannissa on annettu ensimmäistä kertaa ikinä korkein punainen säävaroitus ja kehotettu ihmisiä pysymään kotona vaarallisen sään vuoksi. Vaarallinen sää tarkoitti tässä tapauksessa noin viittä senttiä lunta ja melkein kymmentä pakkasastetta.

Briteissä ihmisillä ei juurikaan ole talvirenkaita, joten autoilu muuttui lumen myötä niin vaaralliseksi, etteivät ihmiset päässeet töihin. Välilaskullani Amsterdamissa sain kuulla, että sään vuoksi myöskään Edinburghin lentokentällä ei ollut ketään töissä ottamassa lentoja vastaan ja kaikki lennot koko Iso-Britanniaan on peruttu ainakin muutamaksi päiväksi. Reissuni Skotlantiin vaihtui siis kerrasta Amsterdamin-reissuksi. Onneksi tykkään Damista aika paljon ja näissä tilanteissa lentoyhtiö maksaa aina yöpymisen, joten mitään ongelmaa minulla ei sinänsä ollut.

Uudet yllättävät käänteet tarjoavat myös aina mahdollisuuden muille yllättäville tapahtumille. Lentokentällä asioitani selvitellessä tutustuin erääseen mukavaan kanadalaiseen, joka oli myös matkalla Edinburghiin esittelemään tutkimustaan keskiaikaisen historian konferenssiin. Yhden henkilön kautta tapaa aina myös muutaman lisää ja pian yksinmatkustamisen ihme olikin taas tapahtunut ja huomasin olevani osa pariakin porukkaa, joiden kanssa tehdä asioita ja viettää viikonloppua ilman aiempia suunnitelmia.

Amsterdamin kanaalien jäätyminen on poikkeuksellisen harvinaista. Onneksi pääsin todistamaan tätä iloa.

Muutaman päivän päästä pääsin lopulta Edinburghiin, mutta aikani siellä ehti kuihtua harmillisen lyhyeksi. Ehdin lähinnä nähdä Edinburghin keskustan ja sen tärkeimmät inspiraationlähteet Harry Pottereiden synnylle, syödä haggista ja uppopaistettua Mars-patukkaa, oppia jotain uutta aleista ja käydä hyvät juttelut ystävieni kanssa. Pyrähdyksen jälkeen olenkin ollut hieman hämmentynyt siitä, pitäisikö minun ennemmin olla onnellinen siitä, että sain reissun kahteen kaupunkiin yhdellä kertaa ja uusia kavereita, joiden luona piipahtaa taas jollain tulevalla reissulla vai pettynyt siihen, että suunnitelmani ei toteutunut ja että kauan odottamani jälleennäkeminen Annen kanssa jäi niin lyhyeksi. Oikeastaan aina on helpompi olla iloinen kuin masistella, joten turha harmitella jotain, mille ei kuitenkaan voinut mitään.

Lyhytkin reissu tuntui huomattavasti pidemmältä, kun sen aikana sai piipahtaa useammassa paikassa, ja tällaiset sattumat tietävät aina lisää ilmaisia reissuja lentoyhtiöiden hyvitysten ansiosta. Sitä paitsi Amsterdam on sellainen kaupunki, että siellä on joka kerta väistämättä hauskaa, oli tilanne millainen hyvänsä. Aikoihin ei ole esimerkiksi saanut kokea sitä hiljalleen lämpenevän ilon tunnetta, jonka Damin pyöräilijät minussa sytyttävät. Koko elämä hymyilee aina kummasti enemmän ja värit näyttäytyvät poikkeuksellisen eläväisinä, kun näen noiden iloisesti suunnasta toiseen suihkivien nuorten hipstereiden rämistelevän pyörillään pienenpienten siltojen yli. 

Amsterdam osaa olla parhammillaan maagisen kaunis kaupunki, jopa silloin kun siellä on hyytävän kylmä talvi

Tällaiset yllättävät tilanteet kannustavat kaiken lisäksi tavallista suurempaan spontaaniuteen ja erilaiset kanssakäymiset ihmisten kanssa tuntuvat aivan erityisen muistettavilta, kun niiden synty on ollut näin heikon sattuman varassa. Opinpahan samalla jättämään lyhyet reissut vastaisuudessakin muille – minä matkustan mielummin hitaasti ja pitkään ja kannustan muitakin siihen. Kun on matkalla eikä lomalla, on oikeasti aikaa asioille. Silloin pienet muutokset suunnitelmissa eivät haittaa vaan tuovat aina vain lisää sisältöä elämään. Tämän vuoksi edessä on nyt hieman pidempi tauko matkustelusta. Teen töitä yliopistolleni ja kerään hieman pohjakassaa suuremmille suunnitelmille. Niistä lisää myöhemmin, joten pysykääpä kuulolla!

Kölnin karnevaalien peruskurssi

Kölle Alaaf!

Köln on ollut ehdoton lempikaupunkini Euroopassa aina siitä saakka kun olin siellä vaihdossa vuonna 2015. Kölniin palaaminen on saanut aina aikaan valtavan nostalgiavyöryn ja suunnattomia onnenpurkauksia. Nyt pääsin vihdoin viettämään myös Kölnin karnevaaleja – juhlaa, josta koko Keski-Eurooppa Kölnin tuntee. Karnevaalien idea lyhyesti sanottuna on pukeutua hassuun asuun ja juhlia sitä, kuinka paljon me kaikki Kölniä rakastamme. Karnevaalikausi alkaa 11.11. kello 11 ja päättyy meidän laskiaisen aikaan eli 40 päivää ennen pääsiäistä. Karnevaalien viimeisen viikon aikana kaupungin kaduille kerääntyy kaksi miljoonaa ihmistä tanssimaan ja laulamaan, osoittamaan kiintymystään Kölnin kaupunkia ja sen asukkaita kohtaan ja tietysti nauttimaan kölschiä.

Tämä ei johda ollenkaan niin sekasortoisiin lopputuloksiin kuin suomalaisena voisi kuvitella. Saksassa juhliminen ja kaupungilla oluen juominen ei tarkoita nakkikioskitappeluita tai sammuvia teinejä. Kölniläiset ovat sen sijaan poikkeuksellisen iloista väkeä ja varsinkin karnevaalien aikaan halauksia ja poskipusuja lentelee ympäriinsä joka puolelle. Koska koko kaupunki juhlii samaa asiaa, kaikki ovat karnevaaleilla ylimpiä ystäviä keskenään eikä menosta oikein edes voi jäädä ulkopuolelle kunhan vain menee ihmisten sekaan. Tähän asti Hollannin kuninkaan syntymäpäivät Amsterdamissa ovat olleet parhaat juhlat, joilla olen koskaan ollut, mutta nyt niille löytyi voittaja. Kölnin karnevaalit on täten valittu virallisesti Passin ja riippumaton riippumattomassa vertailussa maailman parhaiksi bileiksi.

Monille Suomessa tuntuu olevan hämärää, mistä karnevaaleissa on oikein kysymys. Siksi päätin kirjoittaa lyhyen oppimäärän Kölnin karnevaaleista. Seuraavaksi siis hieman karnevaalihistoriaa ja kurkistuksia nykypäivän menoon Kölschin murteella kirjoitetuilla otsikoilla höystettynä, olkaa hyvät!

Us der Statd met K

Kölnissä on juhlittu karnevaaleja ainakin keskiajalta saakka, mutta varmaa tietoa perinteen alkamisajasta on vaikea saada. Karnevaalit olivat alun perin katolisten viimeinen juhla ennen pääsiäistä edeltävän paaston alkamista. Katolilaisuus taas on juurtunut Kölniin hyvin varhain, sillä kaupunki oli jo Rooman imperiumin aikaan tärkeä keskus. Kaupungin latinankielinen nimi Colonia juontaakin juurensa Rooman ajoilta. Karnevaalit saivat uutta väriä Napoleonin valloitussotien jälkeen, kun Köln kuului hetken aikaa Ranskalle ja kaupunkilaisille tuli yllättävä tarve pilkata ranskalaisia sotilaita. Näiltä ajoilta ovat peräisin pompöösit karnevaaliklubien asut, jotka muistuttavat erehdyttävästi Napoleonin aikaisen Ranskan armeijan upseereiden pukuja, mutta ovat tietysti ylenpalttisen röyhelöiset. Pelkästään se, että armeijalle nauraminen on saanut tällaiset mittasuhteet ja synnyttänyt vuosisataisen perinteen, sai minut hymyilemään erittäin leveästi aina paraateja katsoessa.

Lähes jokaisella kaupunginosalla on oma karnevaaliklubi, ja vanhimmat klubit ovat satoja vuosia vanhoja. Klubeihin pääsy vaatii suhteita ja usein myös rahaa, mutta onhan klubeilla myös näyttävät paraatit! Karnevaalien viimeisenä maanantaina, Rosenmontagina, koko kaupunki kerääntyy katsomaan kulkueita, joita on vuorostaan valmisteltu koko vuosi. Kymmenet rumpalit ja puhallinsoittajat soittavat vanhoja sotilasmarsseja sekä karnevaalilauluja ja valtavat vaunut kuljettavat Funkeneita eli klubien jäseniä, jotka heittävät kadulla juhlivalle yleisölle satoja tonneja karkkia. Jos haluat karkkia, huuda Kamelle, kukkia taas saat huutamalla Strüßcher ja poskisuudelmia huutamalla Bützcher. Näppärää.

Usein kulkueita seuratessa mietin, mistä klubit oikein löytävät tällaisen määrän hevosia vain karnevaalia varten

Karnevaaleilla on kolme päähahmoa: prinssi, maanviljelijä ja neitsyt. Monet karnevaaliohjemat rakentuvat näiden ympärille. Kaupungista valitaan aina kolme henkilöä elämään näinä hahmoina karnevaalien ajan. Näiden lisäksi tärkeimpiin karnevaalihahmoihin kuuluu esimerkiksi narri nimeltä Nubbel. Nubbel on syypää kaikkiin synteihin, joita karnevaalien aikaan tehdään. Tämän vuoksi narriksi puettu Nubbel-nukke poltetaan aina karnevaalien viimeisenä tiistaina, minkä jälkeen kaikki synnit on saatu anteeksi ja karnevaalit loppuvat.

Karnevaalit ovat pitkän historiansa aikana kasvaneet käsittämättömiin mittoihin ja vuosisatojen saatossa uusia perinteitä on aina lisätty vanhojen kaveriksi. Kölnissä on useita karnevaalibändejä jotka tekevät lähinnä vain karnevaalimusiikkia, ympäri kaupunkia järjestetään useita Sitzung-nimisiä tapahtumia, joihin on valmisteltu teatteri- ja tanssiesityksiä. Perinteisille Sitzungeille on tietysti vastatapahtuma, Stunksitzung, jonka esitykset keskittyvät satiirisoimaan politiikkaa, Saksaa, eurooppalaisia ja oikeastaan kaikkea. Asujen, ohjelman ja kaiken karnevaaleihin liittyvän eteen nähdään niin paljon vaivaa, että monilla kölniläisillä juhla on varmasti muuttunut ensin harrastukseksi ja sitten elämäntavaksi.

Kölnissä jopa laki on joutunut taipumaan karnevaalien tieltä. Karnevaalien viimeisenä torstaina naiset saavat leikata kaikilta kaupungilla liikkuvilta miehiltä kravatin poikki. Laissa on aina tänä päivänä Kölnin alueella 24 tunnin mittainen poikkeus, jonka ansiosta perinteikkään juhlijan ei tarvitse pelätä rikkovansa lakia, vaan kravatteja saa surutta napsia poikki.

Jede Jeck is anders

Kölnin karnevaalit eivät ole vain tietyn ihmis- tai ikäryhmän juhla, vaan aivan koko kaupunki juhlii yhdessä. Kaduilla näkyi niin tutti suussa juoksevia lapsia dinosauruspuvuissa kuin rollaattorilla kulkevia mummoja klovnimeikit kasvoillaan. Karnevaalit todella onnistuvat häivyttämään rajat ihmisten välillä. Myös meillä oli yleensä viimeistään puolessa tunnissa uusia ystäviä, kun pysähdyimme johonkin juhlimaan tai katsomaan kulkueita.

Karnevaaleille kaikkien on pukeuduttava naamiaisasuun ja mitä överimpi asu, sen parempi. Useilla kölniläisillä onkin kotonaan kokonainen karnevaalilaatikko, josta he rakentavat vuosi vuodelta näyttävämpiä asuja. Päätimme esitellä suomalaista kulttuuria karnevaaleilla ja laitoimme haalarit jalkaan, sillä vappu on suomalaisista juhlista lähimpänä karnevaaleja. Haalarit eivät kuitenkaan yksistään riittäneet, joten kävimme ostamassa Kölnissä karnevaalikirpputorilta vielä lisäksi minulle tirehtööritakin ja kaverilleni värikkään silinterihatun. Haalarit olivat sinänsä hyvä valinta, että monet tunnistivat meidät suomalaisiksi ja niistä sai usein helposti aloitettu keskustelun. Lisäksi suurin osa piti haalareita todella siistinä juttuna, kunhan pääsimme selittämään, mistä niissä on kysymys. Ovathan haalarit lisäksi aika lämpimät ulkona juhlimiseen.

Jeckejä eli karnevaalia juhlivia ihmisiä Altstadtissa

Dringste eine met?

Tavallisesti olen neuvonut ihmisiä menemään Kölnissä Zülpicherstraßelle, sillä siellä on mukavia baareja, halpoja ravintoloita ja leppoisa meno. Karnevaalien aikaan sieltä kannattaa kuitenkin pysyä kaukana, sillä silloin Zülppäri täyttyy 16-vuotiaista teineistä, liian kovalla soivasta geneerisestä baarimusiikista ja sellaisesta sekasorrosta, mitä on helppo kohdata Suomessakin jokaisessa nuorten suosiossa olevassa baarissa.

Sen sijaan Südstadt ja Kalk kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa. Molempien kaduilla virtaa karnevaalien aikaan tuhansittain karnevaalilaulujen tahdissa tanssivia ja laulavia ihmisiä ja menoon solahtaa mukavan helposti mukaan. Jos et uskalla aloittaa keskustelua kenenkään kanssa, hilpeät kölniläiset kyllä hoitavat sen puolestasi. Juuri Südstadtissa vietimmekin koko karnevaalien mieleenpainuneimman illan, jonka aikana saimme valtavan määrän uusia ystäviä, ilmaista kölschiä ja hulvattomia muistoja. Altstadtissa on myös mukavan vanhanaikainen, vaikkakin hieman turistihtava karnevaalimeno. Näiden lisäksi esimerkiksi kummituskulkue Geisterzug on hyvinkin näkemisen arvoinen.

Karnevaaleilla osataan totisesti juhlia myös optimaaliseen aikaan vuorokaudesta. Kulkueet ja muut ohjelmanumerot alkavat usein aamulla tai aamupäivällä ja loppuvat iltapäivästä. Niiden jälkeen kaduilla on jo täysi meno päällä. Karvenaalibändit soittavat siellä täällä kadunkulmissa ja ihmiset kerääntyvät tanssimaan esitysten ympärille. Vaikka kadulta jatkaa vielä Kneipeen tai Brauhausiin juhlimaan pidemmäksi aikaa kuin Suomessa baarit ovat edes auki, ehtii silti päästä nukkumaan ennen puoltayötä ja jaksaa taas jatkaa seuraavana päivänä. 

Jos haluat mukaan ensi vuoden karnevaaleille, on parempi alkaa valmistella asua jo nyt, että ehdit tehdä siitä tarpeeksi näyttävän. Oikeaan tunnelmaan pääset kuuntelemalla karnevaalibändeistä esimerkiksi Bringsiä, Höhneriä, Kasallaa ja Bläck Föösiä.

Mitä jäin kaipaamaan Venäjältä ja mitä en

Katariina Suuren esimerkkisuoritus yleisestä överiydestä.

Siitä on kohta kuukausi kun muutin Pietarista takaisin Ouluun. Vaikka välimatka ei ole kartalla kovin pitkä, ero kaupunkien välillä tuntuu valtavalta. Nyt on hyvä aika nostaa esille muutamia asioita, joita todella kaipaan Venäjältä ja muutamia, jotka jätin ihan mieluusti taakseni.

Voi kunpa näistä ei olisi tarvinnut luopua:

1. Ihmiset

Eniten jäin totta kai kaipaamaan ystäviä; kaikkia hienoja ihmisiä, joita tapasin asuessani Pietarissa ja vanhoja kavereita, joita pääsin näkemään pitkästä aikaa. Minulla tuli syksyn aikana hyvin vahvasti sellainen olo, että Venäjällä todella pidetään kiinni ystävistä ja niin kuuluisa kuin se onkin jo valmiiksi, venäläinen vieraanvaraisuus on tosiaan aivan omaa luokkaansa. Pelkästään ihmisten vuoksi palaan Pietariin vielä useita kertoja.

2. Ravintolakulttuuri

Pietarissa asuessani söin aika usein ravintoloissa. Suurin yksittäinen syy oli ehkä se, ettei siitä lystistä tarvinnut liiaksi maksaa. Usein söin oikein hyvin alle viidellä eurolla eikä hinta siitä paljon noussut, vaikka olisi mennyt kalliimpaankin paikkaan. Suomi ja Venäjä vaikuttavat eroavan ravintoloiden puolesta ainakin siinä määrin, että Suomessa ravintolassa syöminen on eritystä ja Venäjällä arkipäiväisempää. Tämä johtaa siihen, että Suomessa ravintola-annokset ovat usein viimeisen päälle mietittyjä ja sitä myötä myös kamalan kalliita. Venäjällä ravintoloista saa usein hieman tavallisempaa ruokaa, mutta se onneksi näkyy myös hinnoissa.

Pietari on suosittu turistikaupunki, ja turisteja on joka paikassa. Veikkaan tämän olevan syynä sille, miksi kaupungissa on syntynyt niin kukoistava salaravintolakulttuuri. Aivan keskellä kaupunkia saattaa olla hämyisiä sisäpihoja, joille on piilotettu ravintoloiden sisäänkäyntejä. Usein pitääkin tietää tarkalleen, mihin on menossa että löytää ravintolaan sisälle. Esimerkiksi erääseen ravintolaan täytyy mennä toisen hyvin piilotetun ravintolan vessassa sijaitsevan salaoven kautta ja aika monen salaravintolan sisäänkäynnillä on ovipuhelin, johon täytyy osata antaa oikea tunnussana päästäkseen sisälle. Ulkona ei tietenkään ole mitään kylttejä, vaan syömärin täytyy tietää, minkä oven taakse on piilotettu ravintola tai ravintolaan johtava pimeä rappukäytävä.

Anticafe on mitä mainioin kahvilakonsepti, jonka saisi mieluusti tuoda myös Suomeen. Anticafessa juomat ja ruuat ovat ilmaisia, mutta maksat ajasta, jonka vietät kahvilassa. Tavallinen hinta Pietarissa on noin euro tunnilta, joten kahvilassa kehtaa kyllä istua useammankin tunnin. Koska asiakas maksaa ajasta, kahvilat on yleensä suunniteltu niin, että siellä vietetty aika on mahdollisimman laadukasta. Esimerkiksi eräässä anticafessa oli kymmenkunta huonetta, joissa saattoi soittaa bändin kanssa, katsoa elokuvia, nukkua riippumatossa, tehdä puutöitä, istua kirjastossa tai vaikka nyrkkeillä tai uida pallomeressä. Monet huoneet käyvät hyvin yksiin kahvinjuonnin kanssa, mutta minun on vaikea nähdä, kuinka kahvikuppi kädessä nyrkkeillään. Toinen anticafe oli erikoistunut lautapeleihin ja kolmas vesipiippuihin, joten jokaiselle löytyy jotain mukavaa ajanvietettä. Jos haluat oikein hifistellä, on myös piilotettuja anticafeja, joissa tuntee olonsa jo todella pietarilaiseksi.

3. Georgialainen ruoka

Ennen muuttoani Venäjälle en tiennyt mitään Georgiasta tai sen ruokakulttuurista. Reorgialainen ruoka ansaitsee kuitenkin tulla nostetuksi esiin erikseen muiden ravintoloiden lisäksi ja ylitse. Hyvin nopeasti sain huomata, että georgialainen tai kuten Venäjällä sanotaan, gruusialainen ruoka, on tosissaan hyvää. Pietarissa sain syödä mukavaan kolmen, neljän euron hintaan mahani täyteen khinkaleja, hatšapuria ja muita erinomaisia herkkuja. Kun käyt georgialaisissa ravintoloissa, muista pyytää kotiviiniä (домашнее вино). Sitä ei usein ole kirjoitettu ruokalistaan ollenkaan, ja eurolla tai parilla voi hyvinkin saada kannullisen herkullista kesäisen kevyttä punaviiniä.

Ruuan ja viinin lisäksi Georgiasta tulee myös erinomainen parannus liiallisen viininjuonnin aiheuttamiin aamuisiin tuntemuksiin. Borjomi on vettä, joka sisältää niin paljon suoloja, että se maistuu melkein merivedeltä. Sanotaan jopa, että vuonna 2008 Georgian sodan aikaan Venäjällä tuli suuria ongelmia, kun sodan vuoksi myöskään Borjomia ei enää tuotu Georgiasta ja koko kansakunta oli pysähtyä krapulansa selättäminä. Georgia pomppasi kyllä tämän syksyn aikana matkalistalleni mahdollisimman pian toteutettavien ideoiden kohdalle.

4. Pietarin keskustassa kuljailu ja suurkaupunkifiilis

Pietarin keskusta on häikäisevän hieno. Suomalaisesta graniitista rakennetut kanaalit mutkittelevat loputtomien keisarikunnan aikaisten palatsien lomitse ja patsaiden sekä kullan määrästä huomaa, että kaupunki oli joskus mahtavan imperiumin keskus. Pietarin on annettu pysyä melko muuttumattomana Romanovien dynastian jälkeen, joten usein löytää itsensä harhailemasta ajassa taaksepäin Neuvostoliittoa edeltäviin aikoihin. Historia on todella läsnä kaupungissa ja esimerkiksi suurimmat kirjailijat ja tsaarit oppii nopeasti tuntemaan lukuisten patsaiden avulla. Pietarissa on myös niin monta mahtavaa museota, että ehdin nähdä neljässä kuukaudessa vain hieman yli puolet minua kiinnostavista museoista.

Varsinkin iltaisin kaupungilla on mukava vain kävellä ympäriinsä ilman suuntaa. Usein kadulla törmää todella taitaviin tai erikoisiin taiteilijoihin, ja valot ja vesi luovat yhdessä hyvin tunnelmallisia näkymiä. Tietysti viiden miljoonan asukkaan kaupungissa on aika paljon kaikkea sellaista tarjolla, minkä olemassaolo ei ole Suomessa tullut mieleenkään. Voisin antaa Pietariin saman neuvon kuin Moskovaan: kävele ympäriinsä vain niin hatara suunnitelma mielessä, että voit helposti poiketa siitä kun törmäät johonkin erikoiseen ilmiöön tai paikkaan.

Pietarin kaduilla törmää erittäin taitaviin katubändeihin. Näitä konsertteja kuuntelee oikein mieluusti.

 5. Jännitys

Venäjällä ei voi aivan samoissa määrin luottaa siihen, että huominen on samanlainen kuin tämä päivä. Elämä on täynnä yllätyksiä ja odottamattomia muutoksia. Tämä voi aluksi tuntua suomalaisesta ahdistavalta, mutta hyvin nopeasti siihen kuitenkin tottuu ja alkaa tykkäämään siitä tunteesta. On helpompi tarttua hetkeen ja elää nyt, jos ei voi laskelmoida tulevaisuuttaa liian pitkälle. Tietenkin näin tästä ilmiöstä vain kapean siivun, sillä vähän aikaa Venäjällä asuvana Suomen kansalaisena toimeentuloni ja moni muu elämän edellytys oli hyvin turvattu.

Kuitenkin oli aikamoista kuulla esimerkiksi siitä, että olin joutua vaikeuksiin kutsuttuani pääkonsulaatista puhujan yliopistomme Suomi 100 -juhlaan koska en ollut ilmoittanut viranomaisille, että vieraan vallan vakooja aikoo tulla yliopistorakennukseen. Onneksi laitoksemme johtaja ehti korjata tilanteen ennen juhlia. Yhden kerran ystäväni oli lentää junasta ulos keskellä ei mitään Moskovan ja Pietarin välissä, kun junan henkilökunta ei uskonut, että hänen väliaikainen passinsa on aito. Lopulta tilanne raukesi kun he sopivat, että ystävälläni oli aito passi mukanaan junaan tullessa, mutta se katosi oudosti matkan aikana eikä passin tarkastanutta virkailijaa voida siis syyttää mistään. Tämän jälkeen virkailija saattoi rauhallisilla mielin antaa ystäväni palata junan kyydillä Pietariin asti.

Alati muuttuva yhteiskunta ja jännityksen ilmapiiri luovat mahtavan maaperän kaikenlaisten mullistusten kasvulle. Minulla oli yksi kaveriporukka, joka kutsui minut aina istumaan kahviloihin ja juttelemaan maailman menosta. Minulla meni pari kuukautta ennen kuin opin venäjää tarpeeksi ymmärtääkseni, että heillä on ilmeisen suuria poliittisia suunnitelmia. Kun vihdoin ymmärsin, missä olen mukana, olin mielenosoituksessa näiden ystävieni kanssa ja päätin suosiolla jättäytyä sivummalle, kun he päättivät vallata erään rakennuksen keskustan itäpuolelta.

Kun sitten seisoskelin kahden muun henkilön kanssa tien toisella puolella, poliisit juoksivat aseiden kanssa paikalle ja kysyivät meiltä, onko tämä mielenosoitus. Onneksi olin sillä hetkellä vain kadulla arkkitehtuuria ihaileva turisti, jolla ei ole mitään tekemistä kadun toisella puolella olevan mielenosoituksen kanssa, eivätkä poliisitkaan kiinnostuneet minusta sen enempää. Ymmärtääkseni ystävilläni oli lupa mielenosoitukseen, joten mitään pahempaa ei toivottavasti tapahtunut. Tämän ryhmän toimintaa ja yleistä ilmapiiriä seurattuani minusta on täysin loogista, miksi Venäjällä on tapahtunut niin paljon suuria yhteiskunnallisia mullistuksia enkä pidä ollenkaan mahdottomana, että niitä tulisi vielä lisää.

Jostain syystä opin pitämään Puškinista suuresti jo ennen kuin luin yhtään hänen teostaan.

Näitä en suuremmin kaipaile:

1. Vahvan johtajan ideologia
 

Luulin, ettei tämä koskisi minua, sillä en edellisessä kappaleessa kuvailemaani kaveriporukkaa lukuun ottamatta ollut juurikaan mukana politiikassa tai muissa hierarkkisissa järjestelmissä. Kuitenkin vahvan johtajan ideologia tuli vastaan myös yliopistolla. Perustin laitoksellamme bändiprojektin. Meidän piti muutamien opiskelijoiden kanssa harjoitella soittamaan suomalaisia biisejä ja esittää ne sitten Suomi 100 -juhlassa. Sovimme harjoitteluaikataulusta yhdessä, mutta juuri ennen viimeisiä yhteisiä harjoituksia suurin osa projektissa mukana olleista opiskelijoista ilmoitti, ettei kukaan ole ohjannut heidän harjoitteluaan eivätkä he sen vuoksi osaa soittaa biisejä. Nämä opiskelijat luopuivat projektista ja kollegani syytti minua siitä, etten ollut vetänyt projektia kuin venäläinen vahva johtaja. Opettelin sitten soittamaan pari biisiä itse kitaralla ja lyhensimme ohjelmaa sen verran, että saimme esityksen kasaan juhlaan mennessä.

2. Yhteiskunnalliset ongelmat

Venäjällä menee paljon paremmin kuin meillä ajatellaan. Sen olen halunnut sanoa kaikille, jotka ovat kyselleet ajastani Pietarissa. Kuitenkin törmäsin moniin ongelmiin, jotka meillä Suomessa loistavat poissaolollaan. Järjestelmän yleinen epäluottamus ihmisiin ja siitä kumpuava armeijamainen tapa hoitaa monia virallisia asioita ei istunut mielikuvaani siitä, kuinka yhteiskuntaa pyöritetään. Se oli lisäksi täydellisen ristiriidassa sen kanssa, kuinka ystävällisesti, avuliaasti ja luottavaisesti asioita hoidettiin ihmisten kesken. Toisaalta Venäjä on valtava järjestelmä eikä minulla ole juurikaan kokemusta tai ammattitaitoa alkaa arvostelemaan sellaisen pyörittämistä.

3. Majoneesi

Ehkä suurin kaikista kohtaamistani ongelmista. Majoneesia vain on joka paikassa ihan valtavia määriä. Joka kerta esimerkiksi hieman kebabin tyyppistä shavermaa ostaessani minun piti käydä muutaman minuutin keskustelu siitä, että ihan oikeasti haluan shavermani ilman majoneesia. Salaatin syöminen ei myöskään ole Venäjällä lainkaan niin terveellinen teko kuin meillä. Salaateissa on usein vähintään yhtä paljon majoneesia kuin muita ainesosia yhteensä eikä sitä oikein voi välttää, sillä salaatit on joka paikassa sekoitettu jo valmiiksi. En tiedä, milloin voin syödä majoneesia taas seuraavan kerran, mutta en varmaan muutamaan vuoteen.